Alkuraskaus ja sen tuomat muutokset

Vaikka hurjan alkujärkytyksen jälkeen olen alkanut tietenkin odottamaan innokkaasti uutta tulokasta, niin raskaus on tuonut mukanaan muutoksia.

Ihanan kamalia oireita, joita olen kokenut tähän mennessä:

  • Alkuraskauden sairaanloinen ja kokonaisvaltainen väsymys, joka onneksi väistyi ensimmäisen kolmanneksen jälkeen.
  • Alkuraskauden ummetus. Mikä ihana vaiva! Ikinä en ole sellaistakaan aikaisemmin kokenut. Olen myös kuullut, että viimeinen kolmannes on ummetuksen parasta aikaa, nice!
  • Karmivat painajaisunet; viime yönä koitin tappaa kissan kokoista rottaa pesäpallomailalla, siinä onnistumatta. Iik! Se vielä puraisi mua!
  • Kohtu painaa suolistoa,  jostain syvemmältä. Kipu on aika kirpakka, kun se yllättää.
  • Mielialat on pysyneet muuten ihan tasasena, mutta kyllä tämä yhtäkkinen painon nousu tuo pintaa ahtareita.
  • Painon nousun ja kehon muutosten myötä, myös kropan hallinta on välillä hukassa. Erityisesti ratsastaessa.
  • Uusi mukava piirre on vihlaisut lonkassa.

Vielä toistaiseksi olen pystynyt ratsastamaan ja jopa hyppäämään nuorilla hevosilla, tosin ratsastushousuja pitäisi valmistaa myös odottajille. Kun on pakko jättää vetskari auki, niin se painaa ikävästi kohdun alareunaa.

Sitä olen miettinyt, että mitä sitten teen kaikella vapaa-ajallani, kun en enää pystykkään könyämään hevosten selkään? Nyt siis ollaan viikolla 18. Yli puolet jäljellä ja jo huudan: ”Tule bebe jo nopeasti! :happy093.

Jätä kommentti