Pitkästä aikaa olin joululomalla tänä talvena. Se tuntui ihanalta! Yksityisyrittäjänä ja vähän työnarkomaanina olen huono pitämään lomia. Olen yleensä myös erittäin huono sohvaperuna. Tuntuu, että päässäni on aivan liikaa ajatuksia enkä pysty pysähtymään. Joskus keskittyminen johonkin tv sarjaan on mahdotonta, sillä se vaatisi rentoutumista ja hitusen keskittymistä. Miehenikin joskus turhautuu, kun vihdoin olisi yhteistä aikaa ja voisimme kölliä sohvalla kylki kyljessä, mutta minä en vaan pysty pysähtymään. Saatan olla vieressä, mutta en kuitenkaan läsnä.
Tämä joululoma oli kuitenkin jostain syystä erilainen. Olin todella tyytyväinen sohvaperuna. Nukuin, nukuin ja vielä kerran nukuin. En voinut käsittää, mistä unta riittikin niin paljon nukuttavaksi. Toisaalta viimeinen vuosi oli todella rankka niin fyysisesti kuin henkisestikin. Siksi järkeilin, että vihdoin sain nukuttua kaikki univelat ja stressit pois.
Tammikuun alussa aloin ihmettelemään, miten vatsan seutuni oli niin turvoksissa. hermostuksissani mietin olinko muuttanut ruokailutottumuksiani, mutta en ollut. Liikuntaa olin vähentänyt hiukan loman aikana, mutta niin vähän ettei se voinut olla syynä tuohon vatsan pömpötykseen. Varsinkin kun rintanikin olivat jostain syystä todella turvonnet. ( tässä kohtaa täytyy sano, että ”todella turvonnut” minulle on monen mittakaavassa varmasti melko vähäistä. Olen pieni kokoinen ja tyypiltäni rasvaton.) Vitsillä pyysin, että mieheni kävisi hakemassa raskaustestin, ihan vaan varmuudeksi.
Hauskasti mieheni toi tuplapakkauksen apteekista. ”Voi sellasta joskus myöhemminkin tarvita”, hän sanoi. Nauroin ja menin vessaan. Pissasin tikkuun ja siihen ilmaantui välittömästi kaksi viivaa. Viskasin tikun lavuaariin ”Mitä viddduA” -huudon saattelemana ja pyysin saada käyttööni myös sen toisen paketissa olevan tikun. Sama juttu, tikkuun ilmaantui ilman sen kummempaa odottelua vahvaa viivaa. Järkytys!
15 vuotta ja kaksi kierukkaa myöhemmin, olin yllättäen raskaana.
Tulevan äidin päiväkirja 